Ihan ERI Ukkeli

sunnuntai 30. elokuuta 2015


En tiiä mistä alottais! Lauantaina käytiin Rovaniemellä ryhmiksessä Ukon ja Kätkän kanssa. Mie vähän ressasin Kätkän esittämistä kun se provosoituu toisista koirista niin helposti ja alkaa räyhäpetteriksi. Alku ilmottautumiset meni yllättävän hyvin jonossa ollessa, vaikka mulla oli kummatki herrat narun nokassa. Kerrankin Kätkä käyttäytyi suhteellisen asiallisesti. Kehän laidalle mentäessä se vähän provosoitui jostain koirasta ja meinasi kärähtää Ukolle sen vuoksi, mutta sain sen aisoihin ajoissa.


Kehän laidalla siskon kanssa vielä kuivailtiin Ukosta pusikon jälkeiset vedet pois ja harjailin jaloista ja vatsan alta hiekkoja vähemmäksi. Ukon kasvattajat kävivät myös moikkaamassa meitä. Oli mahtavaa kuulla kasvattajiltakin että koira on upeassa kunnossa, eikä kuuleman uskoisi samaksi koiraksi minkä on viimeksi nähnyt. On saanut vähän massaa ja lihastakin yllensä. Kätkästä ei ikävä kyllä saatu nyt yhtään uutta kuvaa.


Kehät pyörähti käyntiin kympiltä, joten sain juosta Kätkän kanssa kehään melkein suoraan. Yllätykseksi Kätkä käyttäytyi tosi hyvin. En vain saanut siitä tarpeeksi liikettä esiin näillä omilla lyhyillä kintuilla juostessa. Se kuitenkin seisoi hyvin ja antoi tuomarin katsoa hampaat ja muut. Vähän se kerkesi tuomaria pussata, ehkä paremman arvostelun toivossa? Ehkä se ei ihan tuottanu Kähmän toivomaa tulosta, mutta mie olen tyytyväinen. Nyt ei moitittu turkkia lainkaan, tuomaria eniten häiritsi pehmeät korvat. Nämä jäävät nyt toistaiseksi Kähmän viimeisiksi näyttelyiksi. Arvostelu:

" Oikeat mittasuhteet. Kokoon nähden riittävä luusto. Riittävät pään linjat. Hieman leveälle kiinnittyneet, varsin pehmeät korvat. Hyvät tummat silmät. Hyvä kaula, ylälinja. Niukka eturinta. Oikean mallinen rintakehä. Polvikulma saisi olla selvempi. Hieman pitkät käpälät. Askel saisi olla terhakkaampi. Turhan kippura häntä.
AVO-H
Leni Finne

 
Kerkesin Kätkän kanssa kehästä sopivasti pois kun Mia oli menossa Ukon kanssa kehään. Ukko esiinty taas tositosi hyvin, vielä paremmin kuin mätsäreissä. Mia esitti sen näyttelyiden eka kertalaiseksi ihan super hyvin. Ukko kyllä yllätti meidät kaikki kasvattajaa myöten ihan totaalisen ällöpositiivisesti napaten kehästä ERIn! Ihan mahtava homma. Tässä arvostelu;



" Hyvä liike, järeä ja hieman voimakas poskinen pää. Taittokorvat. Rungoltaan sopivan voimakas. Mittasuhteiltaan oikea. Raajat sopivan voimakkaat. Takasissa pihtiä. Turkki voisi olla hieman pystympää. Oikea hännänkanto.
AVO-ERI 2
Raimo Viljanmaa




Tästä on hyvä jatkaa! Mielenkiinnolla kohti uusia näytelmiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Kuvat ottanut Krista Haataja. Ethän kopioi luvatta!
Ulkoasun tarjoaja Desinger blogs, muokkaukset Viivi 2017