Petotestissä

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016


Taas on vierähtäny liian kauan edellisestä postauksesta. Mihin tämä aika oikein menee! Viime lauantaina käytiin Ukon, Lihkkun ja Miehtan kanssa petotestissä johon ilmoitin kaikki kolme karhulle. Varaa oli valita karhu, ilves tai susi. Mie vain ajattelin että karhu meillä on todennäköisin joka saattaisi vastaan tulla mettässä liikkuessa. Niin sitä pakattiin koirat autoon ja pienen jännityksen kera suunnistettiin Rovaniemelle.

 
Ukko oli niin oma itsensä kuin voi olla. Karhua se ei hulluna pelännyt muttei halunnut tehdä lähempää tuttavuuttakaan. Lähinnä se 'sulki' karhun mielestään ja kierteli minun takana ja kävi kyselemässä eikö me jo lähdettäisi toiseen suuntaan kun tuo nalle on tuossa edessä. Kertaakaan se ei haukkunut. Hyvin hiljainen liikuskelija joka varmasti katoaa vähin äänin mettässä kun karhun haistaa ja odottelee minua sitten kotona portailla; "Ymmärsiköhän se emäntä kääntyä kotia ja olla suututtamatta sitä nallea."




Lihkku esiintyi kovin teatraalisesti koko testin ajan. Testaajakin naureskeli että koira on hyvin teatraalinen, aivankuin sillä olisi hiiirmu paljon tunteita jota purkaa. Karhun hajuun se reagoi, ei jäänyt epäselväksi mutta jatko silti matkaa kuin olisi päivälenkillä ollut. Karhu kerkisi liikkua sermin takaa eteen ja vasta sen hampaiden näkyessä Lihkku tajusi että "Herttinen, siinähän on joku!" ja pommitti muutaman metrin hurjan haukun kanssa takasin päin. Hitto että olema jälkikätheen nauranu tuota sen videota veet silmissä. Sen alotus on ihan paras! Suosittelen kattomaan.


Lihkku kuitenkin ilmoittaa siis karhun olemassa olosta ja näin ollen on hyvä vaihtaa metsässä suuntaa jos sellainen sattuisi tapahtumaan.




Miehta otti karhun hajusta jo kovin vahvan reaktion ja kävely jatkui sillä mielin että joku tästä on mennyt. Karhun näkiessä se ilmoitti koko ajan hyvin vahvalla haukulla että tuolla se on ja haukkumalla se karhua koetti saada ajettua pois. Miehtalle tilanne oli hyvin todellinen eikä se hömpöttänyt tyhjää mitä Lihkku vähän harrasti.


Miehta oli hyvin tosissaan karhua ajamassa pois ja se oli hyvin tyytyväinen kun sai karhun kääntymään. Tämän kanssa uskaltaa myös hyvin kulkea metsässä, nallukasta kyllä ilmoitetaan tarpeen vaatiessa.





Alkuviikko onkin mennyt töiden ja lenkityksien merkeissä. Meillä on etelän lomalaisia kylässä ja eilen otettiin koko lauma (8) koiraa mukaan ja suunnattiin metsään. 7,5km lenkki vaihtelevaa maastoa, koirat lähes koko ajan irti. Kiva soramonttukin löytyi missä osa koirista intoutui vähän uimaankin. Viikonloppuna olisi tarkoitus suunnata käymään Kittilän maastoissa ja ensi viikko täyttyy paimennuksista. Mahtavuutta tiedossa siis :)




Lumo, Lihkku, Ukko, Miehta, Kätkä, Sera, Niki ja Skaidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Kuvat ottanut Krista Haataja. Ethän kopioi luvatta!
Ulkoasun tarjoaja Desinger blogs, muokkaukset Viivi 2017