Rovaniemen ryhmis ja pentuset 18 vrk

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Eilen kävin kuvailemassa Rovaniemen ryhmiksessä lapinporokoiria. Oma lehmä oli ojassa tottakai sinne lähtiessä, sillä olin ilmoittanut sijoituspoika Leon kehään. Leoa tuli paikalle haltijan kanssa ja sitä jänskätti iso koira määrä ja ihmispaljous, sekä se kaikki hälinä ympärillä. Jätkähän ei ole messari reissun jälkeen käynyt juuri missään, varsinkaan tapahtumassa. Mitä kotona on kulkenut turisti porukoita mutta nehän on kotona asia erikseen. 


Leon emän Sarren omistaja esitti jätkänkin kehässä, suuret kiitokset vielä, niin mie sain räpsytellä koirista kuvia. Kaikki porokoirat ja muutaman pörrön kuvat löytyvät täältä. Leo esiintyi jännittämisestä huolimatta suhteellisen hyvin. Hieman oli epävarmuutta havaittavissa mutta kehässä poika tsemppasi kyllä hienosti.


Arvostelu meni näin;
" Liki 1-vuotias. Hyvän kokoinen, oikeat mittasuhteet. Lupaava päänmalli. Oikea purenta. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä rungonmuoto. Hieman suora lantio ja lonkalla kannettu häntä. Hieman kevyet, oikea asentoiset raajat. Liikkuu riittävän yhdensuuntaisesti. Tumma riistaväri. Tulisi olla itsevarmempi. "
Jun - H - Jetta Tschokkinen


sisko Martta (Suopunkitytön Voilepakko) ja veli

Leo ja Martta
Pennut on kasvaneet kovalla vauhdilla. Ensimmäiset painit otettiin eilen illalla ja siitä asti on pikku paineja harrastettu enemmän ja vähemmän. Tässä tänään otetut kuvat muksuista, ikää siis 18 vuorokautta (2,5 viikkoa).

Vapaana uros ja narttu. 






























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Kuvat ottanut Krista Haataja. Ethän kopioi luvatta!
Ulkoasun tarjoaja Desinger blogs, muokkaukset Viivi 2017