Pupsit seikkailulla

maanantai 14. toukokuuta 2018


K - pentue täyttää huomenna 5 viikkoa. Tämä aika menee kyllä hurjan nopeasti. Ne kasvaa ja kehittyy mahotonta vauhtia, minun silmissä. Yöt nukutaan suhteellisen hyvin hiljaisin aika on 23-6 aika tarkoin ja sen jälkeen rupeaa joku pitämään hieman pientä itkua jos en ole jo noussut ylös. Ensimmäisenä painellaan jo äidin perässä suoraan ulos pissalle. Näiden lämpimien päivien aikaan on oltukin lähes koko päivät pihalla. Tyytyväisenä kuorsataan terassilla ja tottakai tapellaanki vähän. Hih, mutta eniten revitään leluja pihamaalla tai roikutaan jo äiskän karvoissa.


Toissapäivänä käytiin ensimmäisellä lyhyellä auto seikkailullakin. Rohkeita pentuja, yksikään ei päästänyt autossa ääntäkään. Laitoin muksut Kaihtin kanssa takapoksiin kun mentiin about 3km matka vain järven toiselle puolelle. Pitemmälle reissulle pennut tulevat matkustamaan kangashäkissä.


Perille päästyä ajattelin että pentuset varpaan jäävät vähän ihmettelemään auton taakse että mihin me oikein tultiin kun nostelin niitä autosta ulos. Vaan väärinpä luulin. Sitä mukaa kun sain pentuja laskettua autosta ulos ne sinkoili jokainen omaan suuntaansa tutkimaan paikkaa minne oltiin tultu.

Kuutamoinen ja Kihmakka.

Suuntana oli siis hiekkamonttu ja hiekkakangas mettä jossa on helppo seurata missä pupelot viilettää. Kivasti ne tulee perässäkin kun kutsuu niitä ja liikkuu ite. Kukaan ei arastellut vettäkään. Se hoksattiin kyllä ja jokainen pikku puro pysähdyttiin alkuun kattomaan ja sitten jo loikittiin läpi menemään. Hetken päästä ei enään edes pysähdelty vaan painatettiin pää viidentenä jalkana miljoonaa.

Kuuhainen ja Kompiainen

Kihmakka ja Kuuhainen

Kuutamoinen ja Kirrukka


Siellä oli niinkö niiiiin siistiä ja varsinki "biitsillä" oli mahtavaa.



Keijavainen ja Kompiainen

Kirrukka, Kajastus ja Keijavainen

Kirrukka, Kajastus ja Kuutamoinen

Kaihti <3

Kuutamoinen ja Kajastus


"Biitsillä" otettiin myös päikkärit onnellisena veden äärellä ja Kaihti makoili hyvin tyytyväisenä veden toisella puolella mättäällä.


 





Retki evästä.




Kuutamoinen, Kuuhainen ja Kajastus
Kuvia tuli pennuista niin paljon etten osaa parhaimpia edes valita, lisää löytyy täältä koko reissulta. Mutta jokaisesta tähän muutama yksilö kuvakin! Reissussa pennuilla ikää 4vk ja 4pv.

Tyttö 1 / Kompiainen








Tyttö 2 / Kihmakka







Tyttö 3 / Kiiluvainen

 






Poika 1 / Kuuhainen









Poika 2 / Kirrukka








Poika 3 / Keijavainen








Poika 4 / Kajastus







Poika 5 / Kuutamoinen
 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Kuvat ottanut Krista Haataja. Ethän kopioi luvatta!
Ulkoasun tarjoaja Desinger blogs, muokkaukset Viivi 2017