Torstain treenit

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Torstain kaupan sulkemisen jälkeen suunnattiin Kätkän kanssa Kainuunkylän kentälle aksareeneihin. Oltiin kentällä ennen muita joten käytin Kätkän lämppälenkillä jo valmiiksi jotta Laura pääsee suoraan reenaamaan kun kentälle kerkeää.


Ei me kauaa keretty kentällä oleskella kun Laura jo ilmaantuikin omien koiriensa kanssa. Kätkä alotti heti mahottoman piippaus konsertin kun Lauran näki. Ihana kun jätkä on noin innoissaan Lauran kanssa aksaamisesta. Tosin tämä kyllä aksaa kenen kanssa vaan mutta Larpan kans ne vain soppii hyvin yksiin. Ja menoa on ihan mahtava seurata. Niin hauskaa!


Kätkä tuntui taas hirmu paljon "kehittyneemmältä", jos sen niin voi sanoa, kuin mitä viikko sitten. Se oppii kyllä tosi nopeasti kaiken. Kontakti esteet meni viime viikkoon verrattuna tällä kertaa jo kuin vanhalta tekijältä. Ylimääränen häslääminen esteellä oli jääny pois ja Kätkä meni oikein rauhassa ne, ja Seis käsky kontaktilla on kyllä ihan huippu. Laitan tähän Larpan kokoaman videon vielä kateltavaksi, näkee paremmin asian kuin mitä mie osaan sitä selittää.


Huomenna lähdetäänkin Ukon kanssa ensin pitämään puotia pystyssä ja sulkemisen jälkeen käännetään volvon keula kohti Pellon Ruuhijärveä. Ukko pääsee siis ensimmäistä kertaa paimentamaan lampaita iltapaimennuksen merkeissä. Siitä sitten seuraavaksi postausta tulossa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Kuvat ottanut Krista Haataja. Ethän kopioi luvatta!
Ulkoasun tarjoaja Desinger blogs, muokkaukset Viivi 2017