Syksy tekee tuloaan

sunnuntai 3. syyskuuta 2017


Mie niin rakastan syksyä ja sen tummenevia iltoja. Ensimmäisiä auringonlasku kuvia kokeilin nyt uudella kameralla. Mummo koira Lumo pääsi testi kappaleeksi kuviin. Yllättävän kivoja sain aikaiseksi ekaksi kerraksi! Kun tietyissä asioissa tämän kameran asetukset on edelleen vähän hukassa. Tässäpä lauantai illan kuvia muutama.









Lumon kans on tassuteltu yhteistä matkaa kohta 10 vuotta. <3

Leo poropoikanen vaihtoi sitten kotia, serkun collie tytöt ei oikein hyväksyneet toimeliasta poropoikaa laumaansa joten hampaita kiristellen Laura otti minuun yhteyttä ja Leon kotiutus sovittiin. Otin Leon mukaan paimennukseen ja siellä ihastuttiin pentuu kovin. Seuraavana paimennus päivänä me ajeltiinkin Rovaniemelle jonne Leo sitten jäi koeajalle porotilalle.



Nyt me on tehty sijoituspaperit heidän kanssaan ja Leo on saanut jäädä heille asumaan ja pitämään oman uuden valtakunnan kasassa. Ja hyvin se on sujunutkin. Poika on pärjännyt ajoporojen ruokossa mukana hienosti sekä myös toimisto töissä ja kokouksissa. On se vaan hieno pieni mies !







Kira ei ole juoksuja vielä alotellut joten niitä odotellaan edelleen alkaviksi.
 
Kuvat ottanut Krista Haataja. Ethän kopioi luvatta!
Ulkoasun tarjoaja Desinger blogs, muokkaukset Viivi 2017