Ihan ERI Ukkeli

sunnuntai 30. elokuuta 2015


En tiiä mistä alottais! Lauantaina käytiin Rovaniemellä ryhmiksessä Ukon ja Kätkän kanssa. Mie vähän ressasin Kätkän esittämistä kun se provosoituu toisista koirista niin helposti ja alkaa räyhäpetteriksi. Alku ilmottautumiset meni yllättävän hyvin jonossa ollessa, vaikka mulla oli kummatki herrat narun nokassa. Kerrankin Kätkä käyttäytyi suhteellisen asiallisesti. Kehän laidalle mentäessä se vähän provosoitui jostain koirasta ja meinasi kärähtää Ukolle sen vuoksi, mutta sain sen aisoihin ajoissa.


Kehän laidalla siskon kanssa vielä kuivailtiin Ukosta pusikon jälkeiset vedet pois ja harjailin jaloista ja vatsan alta hiekkoja vähemmäksi. Ukon kasvattajat kävivät myös moikkaamassa meitä. Oli mahtavaa kuulla kasvattajiltakin että koira on upeassa kunnossa, eikä kuuleman uskoisi samaksi koiraksi minkä on viimeksi nähnyt. On saanut vähän massaa ja lihastakin yllensä. Kätkästä ei ikävä kyllä saatu nyt yhtään uutta kuvaa.


Kehät pyörähti käyntiin kympiltä, joten sain juosta Kätkän kanssa kehään melkein suoraan. Yllätykseksi Kätkä käyttäytyi tosi hyvin. En vain saanut siitä tarpeeksi liikettä esiin näillä omilla lyhyillä kintuilla juostessa. Se kuitenkin seisoi hyvin ja antoi tuomarin katsoa hampaat ja muut. Vähän se kerkesi tuomaria pussata, ehkä paremman arvostelun toivossa? Ehkä se ei ihan tuottanu Kähmän toivomaa tulosta, mutta mie olen tyytyväinen. Nyt ei moitittu turkkia lainkaan, tuomaria eniten häiritsi pehmeät korvat. Nämä jäävät nyt toistaiseksi Kähmän viimeisiksi näyttelyiksi. Arvostelu:

" Oikeat mittasuhteet. Kokoon nähden riittävä luusto. Riittävät pään linjat. Hieman leveälle kiinnittyneet, varsin pehmeät korvat. Hyvät tummat silmät. Hyvä kaula, ylälinja. Niukka eturinta. Oikean mallinen rintakehä. Polvikulma saisi olla selvempi. Hieman pitkät käpälät. Askel saisi olla terhakkaampi. Turhan kippura häntä.
AVO-H
Leni Finne

 
Kerkesin Kätkän kanssa kehästä sopivasti pois kun Mia oli menossa Ukon kanssa kehään. Ukko esiinty taas tositosi hyvin, vielä paremmin kuin mätsäreissä. Mia esitti sen näyttelyiden eka kertalaiseksi ihan super hyvin. Ukko kyllä yllätti meidät kaikki kasvattajaa myöten ihan totaalisen ällöpositiivisesti napaten kehästä ERIn! Ihan mahtava homma. Tässä arvostelu;



" Hyvä liike, järeä ja hieman voimakas poskinen pää. Taittokorvat. Rungoltaan sopivan voimakas. Mittasuhteiltaan oikea. Raajat sopivan voimakkaat. Takasissa pihtiä. Turkki voisi olla hieman pystympää. Oikea hännänkanto.
AVO-ERI 2
Raimo Viljanmaa




Tästä on hyvä jatkaa! Mielenkiinnolla kohti uusia näytelmiä.

Uimista ja aksaa

torstai 27. elokuuta 2015

Niin pitkän viikonlopun jälkeen koitti meidän kauan ootettu paimennuspäivä, maanantai. Ikävä kyllä maanantai päivästä tuli liian kuuma päivä, joten paimennus peruttiin. Koko päivän lämpöasteet huiteli +25:ssä, joten iltakin olisi liian lämmin juoksuttaa lampaita eikä koiratkaan oikein jaksaisi töitä tehdä. Paimennus siirtyi siis syyskuulle.


Ukko oli minun kanssa kuitenkin päivän kaupalla, ihana tyyppi. Asiakkaat otti kaikessa rauhassa vastaan hötkyilemättä ja moni siitä tykkäsikin. Jos asiakas päätyi rapsuttelemaan Ukko istahti viereen " Jees, tää on kivaa ". Mutta mikäli asiakas vain tervehti koiraa ääneen, tuli Ukkeli takaisin tiskin taakse makoilemaan.


Keskiviikkona meillä oli tiedossa agilityn epikset Kainuunkylän kentällä, ekaa kertaa koskaan. Ajelin jo iltapäivästä Lauran tykö. Suunnitelmissa oli käyttää Ukko ja Larpan Rymy ensin lenkillä. Keksittiin että käytettäisiin koiria uimassa, joten nokat kohti rantaa. Ukko on kyllä niin mainio, sen kanssa touhuaminen on päivä päivältä mukavampaa. Rymy yritti vähän murahella kotitiellänsä, mutta Ukko ei näitä murahteluja noteerannu yhtään mitenkään. Katteli vaan että siinäpä örähtele, ei kiinnosta. Lenkilläkin Ukko käveleskeli tosi nätisti jo, eikä roikkunu hihnassa niinkö monesti tekee varsinkin alkulenkistä intoa puhkuen. Rauhoittui nopeasti kävelemään nätisti.

" Oo siellä vaan... "

" En kyllä tonne mee, hullu jätkä siellä.. "

" No ehkä nyt sitte kuitenkin.. "


Rantaan päästyämme Rymy loikki suoraa päätä uimaan ja keppiä hakemaan. Ukko ensin vähän katteli vettä, mutta jolkotteli kyllä rantaveteen varpaansa kastelemaan. Kumpikin meistä Lauran kanssa "bloggaajina" haluttiin uusia kuvia joten Rymyn uinnin jälkeen Laura otti Ukon liinan ja houkutteli jätkää vähän syvemmälle. Menihän se vatsaa myöten ja siitä vielä ihan että pikku pätkän ui oikeasti, ja nauravalla ilmeellä juoksi takaisin rantaan. Hauska koira, eiköhän siitä vielä uimari tule. Kun ei tuo vesi näyttäny sen mielestä niin vastenmieliseltä :)

Vesipeto Rymy.





Äijät

Aksa kentälle porukkaa tuli ihan kivasti ja ite "talkoilin" kuvatessa jokaisen suoritukset. Kaikilla oli hauskaa niin kuin asiaan kuuluukin. Kätkä oli (normaalista poiketen) koko odottelu ajan autossa Ukon kanssa. Tästä se selvästi veti kierroksia vähän liikaa ja oli radalla oikein omituinen otus. Hyviä pätkiä tuli kyllä mutta radat kokonaisuudessaan ei olleet kovin hyvät, näin omistajan näkökulmasta (joka ei ymmärrä aksasta oikeasti yhtään mitään). Mutta tuli sieltä joltain radalta kuitenkin sijotuskin, tosin en muista miltä. Pieni raksurasia oli palkintona. Kaikesta sähläilystä huolimatta kaikilla oli mukavaa.

Katso videolta kuinka Kätkä näyttää mallia miten Tuomaria halataan!

Eilen oli normaalit treenit Pellossa. Kätkä oli huomattavasti paremmin "oma" itsensä radalla kuin mitä se keskiviikkona oli. Hiljaa hyvä tulee, reeniä reeniä lisää. Eikä passaa poiketa meän rutiineista kisapaikoillakaan ettei sillä mene pasmat enempää sekasin. 

" Ai reeneihin?! "                                         " Kyllä Kiitos! "


Torstain treenit

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Torstain kaupan sulkemisen jälkeen suunnattiin Kätkän kanssa Kainuunkylän kentälle aksareeneihin. Oltiin kentällä ennen muita joten käytin Kätkän lämppälenkillä jo valmiiksi jotta Laura pääsee suoraan reenaamaan kun kentälle kerkeää.


Ei me kauaa keretty kentällä oleskella kun Laura jo ilmaantuikin omien koiriensa kanssa. Kätkä alotti heti mahottoman piippaus konsertin kun Lauran näki. Ihana kun jätkä on noin innoissaan Lauran kanssa aksaamisesta. Tosin tämä kyllä aksaa kenen kanssa vaan mutta Larpan kans ne vain soppii hyvin yksiin. Ja menoa on ihan mahtava seurata. Niin hauskaa!


Kätkä tuntui taas hirmu paljon "kehittyneemmältä", jos sen niin voi sanoa, kuin mitä viikko sitten. Se oppii kyllä tosi nopeasti kaiken. Kontakti esteet meni viime viikkoon verrattuna tällä kertaa jo kuin vanhalta tekijältä. Ylimääränen häslääminen esteellä oli jääny pois ja Kätkä meni oikein rauhassa ne, ja Seis käsky kontaktilla on kyllä ihan huippu. Laitan tähän Larpan kokoaman videon vielä kateltavaksi, näkee paremmin asian kuin mitä mie osaan sitä selittää.


Huomenna lähdetäänkin Ukon kanssa ensin pitämään puotia pystyssä ja sulkemisen jälkeen käännetään volvon keula kohti Pellon Ruuhijärveä. Ukko pääsee siis ensimmäistä kertaa paimentamaan lampaita iltapaimennuksen merkeissä. Siitä sitten seuraavaksi postausta tulossa!


Kätkäläisen päivä

torstai 20. elokuuta 2015

Tänään on taas torstai, Kätkän päivä. Torstai tietää agility Treenejä. Kätkä oli aamulla taas hieman ihmeissään kun päästin sen loikkimaan pihalle ja aukaisin auton perälunkan. Yleensä kun treeneihin lähdetään vasta alkuillasta. Tänään aamuinen lähtö tiesi ensin töihin lähtöä, huvit vasta illalla.

"Tässä on tätä mun sapuskaa!"

Eli, töissä ollaan paikallisessa eläintarvike liikkeessä tänään. Kätkä on ollut loistavana apulaisena uusien tarvikkeiden hinnoittelussa. Kaikkea tekis tietenkin mieli saada ittelleen, mutta lompakko ammottaa tyhjyyttään. Koirillahan ei koskaan ole mitään tarpeeksi? Aina tarvii jotain uutta. Näinhän se on.


" Oon niin hyvä malli! Mullon lepposa duuni hei."

Asiakkaat on tykänneet koiran läsnäolosta. Melkoinen asiakaspalvelija siitä on kuoriutunutkin. Edellis kerralla heti asiakkaan äänen kuultuaan alkoi vallaton piippaaminen; "Miksen saa mennä halimaan, syliin, olenhan vähintäänkin sylikoiran kokoinen!". Jep, Kätkähän on ;) Ihanasti se ottaa rauhassa kaikki asiakkaat vastaan häntä heiluen rapsutuksia kerjäämään. Tänään niitä on tullutkin oikein roppakaupalla. Yksikin asiakas erehtyi aivan halaamaan asti, joten eihän se meinannu päästä kaupasta uloskaan kun Kätkä oli sitä mieltä että maailmassa ei ole ketään, eikä mitään muuta kuin hän. Maailman ainoa rakastettava koiruus.


Jokainen asiakas on kuitenkin päässyt elävänä kaupasta uloskin, kauppa on käynyt ihan mukavasti. Nyt ruokatunnin päätteeksi lähdetään käväsemään pihalla ja hoidetaan puoti sulkemisaikaan asti kuten kuuluu. Sen jälkeen suunnataan lämppä lenkille ja kohti Kainuunkylän kenttää Lauran kanssa treenailemaan.

" Tervetuloa tänne näin! "

" Vitsit tää on ehanaa! "

Agilitystä mätsäreihin

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Viime viikon ohjelma piti sisällään Kätkän viikottaiset aksa reenit Pellossa torstaina ja eilen kävästiin Ukon kanssa pyörähtämässä mätsäreissä Rovaniemellä.


Kätkä on kunnostautunut agilityssä oikein olan takaa. Treeneihin pääsyssä oli pikku tauko yhdessä vaiheessa ja se selvästi toi jätkälle takapakkia, mikä oli tottakai odotettavissa. Maanantaina käytiin Kainuunkylässä kentällä ottamassa yhdet ylimääräiset reenit ennen torstain vakitreenejä ja se teki koiralle kyllä paljon. Kentällä Kätkä ja Laura reenasi ihan perus esteitä sekä kontakti esteitä otettiin ihan rauhassa, niitäkun ei ole vielä isommasti keretty reenata. Hitaasti mutta varmasti Kätkä ne touhusikin läpi.


Torstain reenit menikin ihan superisti. Kätkä oli ihan messissä ja irtosi esteille tosi hyvin. Lauran valmentajakin oli hymy korvissa kentän keskellä ja naureskeli Kätkän ensimmäisen radan pätkän jälkeen; " Hauskaa kattoa ko toinen on nuin tosissaan." Kätkä veti esteet semmosella vauhdilla ettei ole tainnut meille ennen sellaista vauhtia näyttääkään.


Herra pääsi myös menemään koko rataa ja se menikin ihan hyvin. Kontaktit alkaa sujua kivasti ja kepitkin menee joka kerta paremmin. Ehkä tämä pari valjakko vielä oikeasti nähhään siellä kisakentillä ;) Vissiin niillä suunnitelmissa oli tälle syksylle vielä käydä.


Tämä video on torstain viimeinen rata. Kätkä oli jo aika väsähtänyt ja tarkoituksella on otettu vauhtia vähemmäksi. Mutta kivasti se kyllä menee. Onneksi on taitava ohjaaja koiralla :)


Ukon kans on nyt käyty kahdet mätsärit reenaamassa tulevaa näyttelyä silmällä pitäen. Eiliset mätsärit äijä käyttäytyi jo huomattavasti paremmin kuin viikko sitten. Ukko oli aivanko olis aina käynyt kehissä, ihan loistava koiruus. Yksi lapinkoira yritti haastaa ja rähjätä kehässä Ukkolle mutta toinen ei ollut siitä moksiskaan. On tällä kyllä niin luonne kohillaan kun vaan voi olla.


Ukko sai punaisen nauhan mutta ei sijoittunut. Näissä mätsäreissä ei ollut kyllä puitteet ihan kohillaan, häätyy vähän antaa kritiikkiä, mutta hauskaa meillä silti oli. Tosin järjestäjäjille nämä olivat vasta toiset mätsärit ikinä, joten ehkä seuraava kerta on parempi heille. Paljon oli koiria ja ilma oli tosi hyvä. Sen suhteen ei moittimista, kiva päivä kerrassaan! Kiitos Lauralle ja Rymylle seurasta sekä Auroralle :)


Komea jätkä :P



Herätyyyys!

torstai 13. elokuuta 2015

Viimein koitti se päivä kun ajattelin alkaa herättelemään tätä koirien blogia eloon. Koirulien kuulumiset on vähän siipeilleet hevosten blogissa ja nykyisin on koiristakin enempi asiaa, ja jaksamista kirjotella kuin ennen. Joten on aika herätellä tämä henkiin taas.

Paljon on koirien elämässä tapahtunut jos kattelee minun viime postausta pentusista. Hupsista, tuo pieni ruskea koirakansalainen on kasvanut aikuisen mittoihin pikku hiljaa ja luonne on täysi kymppi. Yltiösosiaalinen Miehta. Tulee toimeen koiran kun koiran kanssa, sekä muiden eläimien. Ollaankin tälle keväälle aloteltu paimen hommat poroilla ja kesän myötä on kuljettu lammaspaimenessa. Täytynee niistä laitella kuvia jossain kohtaa, sillä ollaan paimeneen vielä tälle kesää menossa uudemmankin kerran.



Kätkän elämä on kokenut muutoksia myös. Herrasta on tullut virallisen pentueen isä, Tampereelta kävi joulun aikoihin morsian joka tekasi neljä ihanaa pentusta. 3 parkkia merkein ja yhden mustan, kolme narttua ja uros. Toinen morsian kävi kylässä kohta 3 viikkoa sitten. Tämä onkin niin tuore juttu että odotellaan vielä kuulumisia hetken aikaa, ennenkuin tiedetään onko pentuja varmasti tulossa.

Kätkä on myös päässyt agilityn makuun Lauran kanssa. Reeniä ei vielä ole ollut kuin jokunen hassu kuukausi, mutta niihin on mahtunut jo parit epiksetkin! Kätkä on ottanut agility radat omaan haltuun ja rakastaa tuota lajia yli kaiken. Loisto jätkä se siinä kyllä onkin, lisää vaan reeniä ja paremmaksi muuttuu :) Omistaja saa olla tyytyväinen kun koira toimii ystävällä reenikamuna, näillä onkin tavoitteena eksyä ihan virallisille kisaradoillekin. Täällä tullaan siis näistä huutelemaan varmasti moneen otteeseen.




Lentävä poro.

Lihkkun ja Lumon elämässä ei isoja asioita ole tapahtunut. Lihkku tosin kävi lonkka ja kyynärkuvissa. Kyynärät oli puhtaat 0/0, lonkat C/C. Lonkkien tulos yllätti minut, mutta niiden ei pitäisi tämän kokoista koiraa tulla koskaan kiusaamaan mitenkään. Toivottavasti näin myös pysyy.


Tyttöjen kanssa touhuillaan kotona omia juttuja ja lenkkeillään. Lumo pääsi jo lammaspaimennuksen makuun ja Lihkku pääsee ens kuussa sinne myös. Eli paimennus on meän juttu lähiaikoina. Kummatkin ovat päässeet tälle vuodelle korkkaamaan mätsäri linjatkin.




Viimeisimpänä meidän laumaan maaliskuun lopussa muuttanut Suomenlapinkoira Ukko. Suopunkitytön Ukkoherra tuli vähän puolivahingossa meille. Siskoni kanssa haettiin Ukkeli hälle, mutta hänen kihlattu ei sitten ensimmäisen viikon jälkeen halunnutkaan herraa pitää jostain todella tylsästä syystä. Joten Ukko tuli sitten meille, niin mukava luontoinen koira kun tämä uros on. Ukko ei rähjää toisille, tulee juttuun kaikkien kanssa ja ei haasta toisia uroksia. Kätkähän kerkisi kokeilla Ukkoa heti alkuunsa ja toinen vaan katteli että mitäs siinä hillut? Lempeä, kiltti ja mahottoman nallemaisen ulkonäön omaava Ukko on siis tullut meille jäädäkseen.


Ukko kävi myös kuvattavana, Kuvat lähtivät kennelliittoon; Kyynärät 0/0, Lonkat A/A, saa nähä tulevatko samoina takaisin vai ei. Ukkeli kävi Kätkän kanssa myös geenitestattavina Pompen taudin ja Prcd-pra:n osalta. Kummatkin urokset ovat molemmista terveitä! Todella hieno uutinen kummankin kannalta. Jalostustarkastuksessakin Ukko on kerinnyt piipahtamaan. Hyväksytty varauksin; Korvat ja Takaraajat.


Tämän kuun lopussa on uroksilla on ryhmänäyttelyt Rovaniemellä. Saapa nähä mitä siitä tulee. Kätkä on muuttunu mahoton viime vuodesta, siitä on tullut oikea mies. Ukko taas ei ole koskaan ennen näyttelyissä käynytkään. Viime viikon sunnuntaina kävi ensimmäistä kertaa koskaan mätsäreissä ollen SIN 1 ja BIS 2 ! Loistava mies. Kiitokset siskolle esittämisestä.



 
Kuvat ottanut Krista Haataja. Ethän kopioi luvatta!
Ulkoasun tarjoaja Desinger blogs, muokkaukset Viivi 2017