Hiihtolomallahan ruukataan kulkea mummalat ym sukulaiset läpi. Meillä ei lähdetty niihin rientoihin ollenkaan vaan touhuttiin täyttä päätä kotosalla. Koirat pääsi pariin otteeseen kelkka retkelle mukaan ja olihan meillä hauskaa. Mie olen yrittäny nyt luottaa tuohon Ukkoon päivä päivältä enemmän jotta sen uskallan mettässä löysätä irti sillä tiedän sen tulevan takasin, eikä se kovinkaan kauas edes mene.

Eilen oli hyvä esimerkki tähän kun kelkkareissulle otin vain Miehtan ja Ukon mukaan ja löysäsin ne vaarassa irti. Ajattelin vain että eiköhän Ukko viimeistään kelkan äänen kuulessaan tule takaisin jos se johonkin päättää lähteä. Ja niin, eihän se lähtenyt. Kovasti ne juoksi ja rallatti Miehtan kanssa meän ympärillä ja vähän kauempanakin mutta koko ajan näkö- ja kuulo etäisyydellä. Kyllä siitä on mahtava koiruus kouriutunut vuoden aikana.

Nämä kuvat on aikaisemmin viikolla otettu, Ukko oli "kaikenvaralta" liinassa kiinni koko ajan. Pikku Kirakin pääsi kelkkareissulle mukaan. Täytyhän siellä mettässä vähän koettaa isompia laittaa ojennukseen. Käytiin vähän lyhyemmällä reissulla tuona päivänä. Miehta onnistui töylyämään tassunsakin johonkin ja takasen anturaan oli tullut pieni viilto haava. Haava ei onneksi vuotanut kovin paljon ja se se tyrehtyikin hyvin nopeaan. Kotona se ei vaivannut koiraa enään lainkaan ja näin on jatkettu normaali arkea, eikä antura siis kaivannut mitään ylimääräisiä hoitoja.

Kirallekin löytyi puskaradion kautta uusi koti. En kerinnyt kotia oikein vielä etsimäänkään, taisi käydä niin että koti löysi koiran. Porotilallinen pariskunta soitteli Kirasta alkuviikosta ja sovittiin että tulevat neitosen hakemaan paimennuspaikasta viikon päästä kun mennään paimentamaan taas, mutta torstai iltana sain kuitenkin viestin jossa tiedusteltiin voisiko koiruuden tulla jo hakemaan.

Kyllähän se sopi, perjantaina iltapäivällä Kira sitten haettiin uuteen kotiin. Ensi viikolla ne tulevat kuitenkin paimentamaan meidän kanssa, ihan parasta. Tässäpä pari kuvaa uudesta kodista, neiti ja neidin ihan omat porot! Heti oli perjantai aamuna päässyt porojen ruokkoon mukkaan. 

Kuva; Heli A.

Kuva: Heli A.

Ainiin, jos joku ihmettelee miksei Kätkää näy kuvissa niin herra lähti viime keskiviikona äitini tykö Pelloon reenejä varten, jotka sitten olikin peruttu. Mikä selvisi mulle vasta Kätkän lähdön jälkeen. Eli koiruus ei ole ollut kotosalla hommissa mukana, vaan on nautiskellut reissailusta ja rapsutuksista toisaalla.

Parasta, paimennusta

Paimennus, on semmonen sana mitä mie rakastan. Ja minusta tuntuu että minun koiratki rakastaa. Mikään ei ole niin hienoa kuin touhuta omien koirien kanssa juuri sitä mihin niillä veri vetää, paimentaa. Varsinkin poroja, se on sitä Jotain!

Tänä keväänä paimennus opissa on pääsääntöisesti Ukko ja Miehta. Viime kesän lammaspaimennuksessa mietittiin kun Miehta ei ollut oikein innokas tekemään töitä lampaiden kanssa kentällä, metsässä niinkin. Kouluttaja mietiskeli että tämä on nyt koiralla joku ikään liittyvä kasvuvaihe. Saattoi se olla sitäkin, ja nyt ekalla paimennus kerralla mietittiin asiaa lisää ja porisin sitten ääneen meidän narttu laumassa tapahtuvista muutoksistakin jotka alkoivat viime kesänä, nekin saattoivat liittyä Miehtan "kuplaan".

Viime keskiviikkona oli siis ensimmäinen poropaimennus tälle keväälle. Miehta oli ensimmäisen kierroksen vähän vaisu paimentaja ja tarvi multa paljon tukea poroille. Kuitenkin se paimensi vaikka siitä sen olotilasta huomasi sen olevan jossain "kuplassa". Koiralle kehuja työstä ja autoon lepäilemään.

Toisella kierroksella neiti olikin ihan eri ja pelkästä pienestä kehusta se intoutui täysin poroille ja oikein äänen kanssa teki töitä. Tätä se ei vielä koskaan olekkaan tehnyt, kovin innostuneena vinkuen säesti omaa työntekoa ja porot liikku ilman minun tukea paljon paremmin kuin ekalla kierroksella. Mahtava typy! Miehtan mikälie kupla siis puhkesi ja se hoksasi kuinka mukavaa se työnteko onkaan taas.

Toisena minun koirista pääsi Ukko kehiin. Mulla oli pienet ennakkoluulet taas mukana kuten oli kesän ekassa lammaspaimennuksessa Ukon kanssa. Mutta taas kuten viimeksikin, Ukko todisteli että tyhjää muori pelkäät siellä meikä hoitaa homman! Ja niinhän se teki. Intoa oli ja moottori pärisi kuin isommassakin koneessa kun Ukko paimensi. On sillä valtava työmotivaatio. Eka kierros oli siis melko vauhdikasta mutta jätkä pysyi kuitenkin hanskassa.

Toisella kierroksella Ukko oli rauhallisempi kun pahimmat virrat oli purettu ekalla kierroksella. Lampaat liikkui tosi hyvin. Heh, teki koira oman mokankin. Se tasan tarkkaan osaa lukea laumaa ja tiesi missä porot olivat kaksi keskenään ja neljä erillään. Koira katteli kumpaankin "kuppikuntaa" ja päättikin pöljyyksissään mennä porojen keskeltä. Näin se tunki itsensä porojen pakopiirin sisälle josta yksi hirvas antoikin palautteen hyvin nopeaan, Ukkelia vietiin, poro juoksi jonkun matkaa koiran perässä ja me seurailtiin tilannetta ja annettiin koiran itse ratkaista tilanne. Tämän tilanteen jännäksi teki minun kohalta se että koittaako Ukko painella veräjästä pihalle vai tuleeko se minun tykö hakemaan "apuja". Voi kuinka iloseksi ihminen voi tulla kun koira tulee kaikesta huolimatta tykö häntää heiluttaen. Varsinkin Ukko joka ei isosti ruukaa häntäänsä heilutella "ylimääräsiä".

Pikku Kirakin pääsi lampaita paimentamaan Miehtan ja Sierkin (rlk-lpku mix) kanssa ja neiti oli täynnä touhua. Pääsi se lopuksi näyttämään pientä osaamistansa myös poroilla ja sehän sujui kuin vanhalta koiralta! Mahtava pentunen :)