Normalisoitumista

maanantai 27. tammikuuta 2020

Pikku pörröneiti jota kutsuin Gaissaksi, muutti sijoituskotiin Pelloon ja sai nimekseen Lina. Neidillä menee siellä hyvin, lähiaikoina pitää käydä neitiä morjenstamassa ja ottaa uudet kuvat.









Kotona porukka on normalisoitunut omaksi laumaksi jälleen, vaikka nykyisin meillä usein onkin hoidossa veljeni jämptin pentu Pale. Pale on lokakuussa syntynyt, eli kovin pikku mies vielä. Jelkku tykkää Palesta aivan hulluna ja niillä onkin ulkona jatkuvasti rajummat leikit meneillään ja sisällä harrastellaan pientä painia vähän maltillisemmin.


Me ollaan päästy pitämään kotona vähän treenejäki Lauran koirapalveluiden toimesta. Ihan mahtavaa saada pitkästä aikaa ohjattuja treenejä. Jos pääsis Hilpun kanssakin etenemään vähän siinä rallytokossa ja samaa uraa olen vähän suunnitellut Jelkullekin.





Jelkku pääsi sunnuntaina mukaan reissailemaan pitkästä aikaa yksin. Mentiin viemään Aurora kotia ja moikattiin siellä koiria, Komppista, Hachia ja Kuuhvia. Komppiksen kans piti vähän painia ennenkö lähettiin takasin kotia päin. Matkalla pysähdyttiin kuitenkin mummolassa kahvistelemassa ja nätin kelin ansiosta viittin ulkoiluttaa kameraakin hetken, pakkasta oli -22. Ei kauan ilman hanskoja
tarennut räpsiä.



















Huhhuh, pian olisi näyttelyjen aikakin Jelkulla ja Myyllä. Olen ilmottanut ne Tornion ryhmikseen 8.2.-20 Saapa nähhä miten meijän käy, kunhan osattaan taas käyttäytyä kehässä niin olen tyytyväinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Kuvat ottanut Krista Haataja. Ethän kopioi luvatta!
Ulkoasun tarjoaja Desinger blogs, muokkaukset Viivi 2017