Joulukuu tuli liian nopeaan ja vähintään yhtä nopeasti se menikin. Tekemistä ja touhua oli niin paljon, ettei sitä meinannu pysyä itekkään perässä. Marras-joulukuun vaihteeseen mahtui Kätkän agilitytreenit mihin herra pahoitti kovasti mielensä kun Ukko otettiin matkaan. Sehän nyt ei millään käy laatuun, että Kätkän omaan juttuun otetaan tuo toinenkin jätkä matkaan!
Vaikka Kätkä oli autossa maansa myyneen näköinen ja vielä hallillakin näytti nyrpeää naamaa, otti se treenit hyvin ilolla ja rakkauvella vastaan niinkö tähänki asti. Ukko ei siis häirinnyt sen treeni elämää oikeasti, kunhan esitti meille vaan, lappalainen... Ukko joutui hallille mukaan näyttelyreenien puutteen vuoksi. Viikonpäästä reeneistä oli tarkoitus suunnata isolle kirkolle Messariin, minne sitten mentiinkin. Ukkeli veti "yksinäiset" nly reenit hallilla hyvin ja mieli pysy itellä hyvänä kun tiesin ettei se kovin huonosti voi esiintyä Helsingissäkään. Ukko kun ottaa itsestään jo suht hyvän asennon, eikä sitä isosti tarvitse asetella paremmin.
Kätkästä on tullut aika huikea aksakoira. Se malttaa koko ajan paremmin, tekee tehtävät paremmin ja vieläkun kepit saadaan kulkemaan (niitä on reenattu edelleen niin vähän) ja kontaktit varmemmaksi, vaikka niissä ei mitään vikaa ole kyllä ollutkaan. Enemmän rutiinia vain, niin alkaa olla
Lauralla melko kiva toinen kisakoira valmiina :)
 |
| Mielensäpahoittanut porokoira. |
 |
| Ukkelin hallitreenit. |
Joulukuun 4.pv perjantaina aamulla pakkailin autoa ja odottelin ensimmäistä matkaseuraa. Kun he tulivat suunnattiin auton keula kohti Ylitorniota ja kävästiin hakemassa Ukon esittäjä, siskoni Mia kyytiin. Seuraavaksi pysähdyttiin Kainuunkylässä josta poimittiin tytöt koirineen kyydille. Autossa matkasi siis kuusi ihmistä ja neljä koiraa, 2 x suomenlapinkoira, pk saksanseisoja ja aussi. Reissustahan ei voisi tulla kuin hyvä, ja vielä parempi jos yksikään koira pärjäisi.
Hotelliin majoituttiin iltamyöhällä ja paineltiin suorilta melkein nukkumaan. Ukko oli aika ressaantunut uudesta paikasta ja kaikesta ihmeellisestä, että minun ja sen nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään. Onneksi edes esittäjä samassa huoneessa sai vedettyä pään täyteen unta. Meistä olisi siis joku näyttely aamuna pirteänä.
Aamulla lähdettiin suuntaamaan kohti Messukeskusta ja sinne löydettiinkin eksymättä. Ihmeellistä että puhelimen navi ei sekoillu ollenkaan! Kehä löytyi helposti ja jäätiin odottelemaan vuoroa. Tuomarina oli Tuula Bratt joka arvosteli Ukon näin;
" Suuri, pitkänomainen, hyvin urosmainen. Oikeanmuotoinen pää, melko lähekkäin sijoittuneet silmät häiritsevät ilmettä, raskaat taittokorvat. Hyvä kaula, vankka luusto, enemmän kulmautunut takaa kuin edestä, voimakas runko joka saisi olla lyhyempi. Liikkuu hyvällä drivella, hieman kinner ahtaasti takaa. Hieman alas kiinnittynyt häntä, oikea turkinlaatu, niukasti pohjavillaa."
AVO - H
Mie olin tyytyväinen tähän arvosteluun, ei kuitenkaan T:tä saanut. Miaa vähän ärsytti "pelkkä H", sanojansa lainaten. Naureskelin vain että eihän sitä tiiä mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Toiset saivat EH:ta ja meän seurueen lappalaisneitonen vetikin päivän voiton kotiin, Ridusta tuli HeW-15.
Sunnuntai aamuna oli taas sama meno, paitsi hotellilla pakattiin kaikki tavarat autoon ja suunnattiin messariin. Sieltähän lähdettäisiin ajelemaan suoraan pitkää matkaa kotiin. Messukeskuksessa oma mieli oli paljon rennompi kun tiesi suunnilleen miten hommat menevät. Eihän me maalaistolliskot Mian kanssa oltu koskaan moisissa bileissä käyty ja koirakin oli vasta elämänsä toisissa näyttelyissä. Ja nekin heti tämmöset jäätävät kemut. Tuomarina oli tällä kertaa Soile Bister, Mia oli nähnyt tämän kehän laidalle mentäessä ennen minua ja se oli lievästi paniikissa. "Apua, se on niin pelottavan näkönen, enhän mie voi tuone kehhään mennä, huihuihui, se varmasti hylkää tai antaa T:n". Meikäläinen siinä naureskelin ja koetin rauhotella että eihän sitä tiä vaikka yllättäiski. Tämä tuomari tuomaroi aluksi aika rankalla kädellä ja kerkisin ittekki jo miettiä että Mia taitaa olla ehkä oikeassa. Maltoin kuitenki mieleni ja mielenkiinnolla seurasin tuomaria, koiria ja kaikkea. Sitten tuli Ukon kehävuoro;
"Vahva luustoinen maskuliininen uros joka tänään niukassa karvassa. Pitkä kuono, toivoisin paremman ilmeen. Hyvä runko ja raajat, hyvät sivuliikkeet, takaa kinnerahdas. Vaikuttaa hieman hermostuneelta."
AVO - EH
Eli tuomarihan yllätti, Ukko oli hieman hermostunut ennen kehää. Lunkki koira joka ei ole koskaan rähjännyt, murahteli pienesti ohikulkeville kun kolme bc:tä kerkesi ohimennen rähjätä ja provosoida. Sekä hermostuneisuuden varmasti kehään asti toi Mian ressaaminen tuomari pelosta ;) siihen nähen kaikki meni ihan huipusti ja ei olis esittäjä voinu olla enempää hymy kasvoillaan kehästä pois tullessa! P.S. Pahoittelut puhelinkuvista tässä postauksessa, allekirjoittanut unohti vuoden tärkeimmästä tapahtumasta kameran kotia...
Seuraavat näyttelyt olisi tarkoitus misseillä Torniossa helmikuussa Ukon kanssa. Kätkä jatkaa aktiivisesti aksareeneissä kulkua, nyt kun on nämä kaikki pyhät ja vapaat vietetty jokaisella tavallisella tallaajalla ja hommat voi jatkua normaalisti.
 |
| Ukko ja Hyrrä komeilivat meän joulukortissa. |
Ukko sai viettää kivaa elämää vielä messarin jälkeenkin. Meille nimittäin tuli kyläilemään kaunis, suloinen lapinkoira neitonen jonka ultrausta odotellaan jännityksellä! Se tapahtuu abouttiarallaa viikon päästä. On neito kuulemma jo kasvanut suuntaan jos toiseenkin, joten melko varmasti sieltä on pentusia tuloillaan. Mie saan alkaa ettimään ensimmäiselle (toivottavasti tulevalle) pörröiselle lapinkoira tyttöselle sijoituskotia. Yhdistelmä siis
Suopunkitytön Ukkoherra x Duvvakan Albbas .
Nyt on elämät palautuneet normaaliin jokaisella ja nyt pakkasten aikaan kaikki koiruuet viettää aikaa sisällä. Pojat kyllä kovasti viihtyvät myös ulkona, mutta nytkin ne nukkuu reporankana tuossa olohuoneen lattialla. Tytöt täytyy vain nyt piettää pojista erillään, Miehtalla on tärppipäivät menossa ja Lumo ja Lihkku tuntuu tekevän juoksua myös. Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin tämä postaus, jospa seuraavaa pukkais taas vähän tiheämmällä tahilla!
