Lauma kasassa.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017


Kätkäläinen on tullut kotiin. Lauran kanssa, parhaassa hoivassa 1,5 vuotta asustellut ja agilityä reenannut ja kisannut poromies on jälleen laumassa. Kätkä tuli puheiden mukaan pitämään lomaa, taukoa kaikesta agilitystä ja reenistä kuukaudeksi pariksi, mutta katsotaan ja kuulostellaan vieläkö kisakentät siintää poropojan tulevaisuudessa. Nyt vaan ollaan ja hengaillaan.



Koko lauma otti Kätkän hyvin vastaan, aivan kuin se ei olisi porukasta poissa ollutkaan. Nyt herra saa viettää päivänsä Lihkun ja Miehtan kanssa ulkoillen. Ukko karvaturrukki on ainoa joka tarhailee yksinään omassa yksiössään. Kätkähän kastroitiin 2016 kesäkuussa jotta se voisi täysillä keskittyä agilityyn sekä toinen syy oli että herra on pentusensa jo tehnyt. Mikäli joku joskus Kätkää haluaisi vielä käyttää on sillä pitkä liuta poikia joita on varmasti saatavilla jalostukseen.



Lauma on nauttinu hirveästi riekkumisista lenkillä kun on lunta. Mikäs sen parempaa lappalaiskoirien mielestä kun rellestää hangessa. Vaikka ei tämä lumimäärä vielä hirvittävää hankea saa aikaiseksi mutta onhan se niin paljon parempi kuin pelkkää rapaa, rapaa joka puolella. Ihanaa kun sitä ei enään ole.








Haisunallen pentua ei kiusata!

Vähän vaan vedin hännästä, ei tarvi rähjätä!

Ehehee, Haisunalle sai sanottua. Kaikki hyvin!


Eat my Dust! Vai miten se meni? :D

Uuu, mikä purukalusto sulla!

Heei, se oli kohteliaisuus!










Turkki hyvin, kaikki hyvin?

Ooh, mihin ne oikein menee!


Yksi Haisunalle tilattu ja toimitettu!



Aaaaa, se sano Vapaa!


Hilppu on vielä aika kevyessä turkissa mutta ilmoitin sen , Shiron ja poropoika Leon messariin. Ihanaa päästä taas reissuun likkojen ja koirien kanssa. Messarihan olisi nyt 3 päiväinen mutta osallistutaan lauantaille ja sunnuntaille. Harmi kun ei kovin montaa päivää voi olla pois töistä, mutta jotain kuitenkin!


Sijoitustyttö Shiro kävi tosiaan luustokuvissa perjantaina ja nyt odotellaan virallisia tuloksia kennelliitolta. Jännää on! Tulosten saannin jälkeen katsellaan ensimmäistä lapinkoira pentuettakin jo virallisemmin ensi vuodelle. :)


Syksy tekee tuloaan

sunnuntai 3. syyskuuta 2017


Mie niin rakastan syksyä ja sen tummenevia iltoja. Ensimmäisiä auringonlasku kuvia kokeilin nyt uudella kameralla. Mummo koira Lumo pääsi testi kappaleeksi kuviin. Yllättävän kivoja sain aikaiseksi ekaksi kerraksi! Kun tietyissä asioissa tämän kameran asetukset on edelleen vähän hukassa. Tässäpä lauantai illan kuvia muutama.









Lumon kans on tassuteltu yhteistä matkaa kohta 10 vuotta. <3

Leo poropoikanen vaihtoi sitten kotia, serkun collie tytöt ei oikein hyväksyneet toimeliasta poropoikaa laumaansa joten hampaita kiristellen Laura otti minuun yhteyttä ja Leon kotiutus sovittiin. Otin Leon mukaan paimennukseen ja siellä ihastuttiin pentuu kovin. Seuraavana paimennus päivänä me ajeltiinkin Rovaniemelle jonne Leo sitten jäi koeajalle porotilalle.



Nyt me on tehty sijoituspaperit heidän kanssaan ja Leo on saanut jäädä heille asumaan ja pitämään oman uuden valtakunnan kasassa. Ja hyvin se on sujunutkin. Poika on pärjännyt ajoporojen ruokossa mukana hienosti sekä myös toimisto töissä ja kokouksissa. On se vaan hieno pieni mies !







Kira ei ole juoksuja vielä alotellut joten niitä odotellaan edelleen alkaviksi.

Poropoika Leo

torstai 20. heinäkuuta 2017


Pieni ja komea Leo poika kävi meillä viipyilemässä hetken. Mahottoman ihana luonteinen poropoika jonka olisin mielelläni pitänyt kotona. Kuitenkin oman ajan järjestely töiden, hevosten ja koiruleitten kanssa ei sallinut enään "ylimääräistä" aikaa pienelle pentuselle joten poika lähti sijoitus kotiin serkulleni.



Leon isä on riistanvärinen rotuunotettu työkoira Enontekiöltä ja emä on Suopunkitytön Lovinoita, tutummin Sarre. Olen nähnyt Sarren monen monta kertaa töissä paimenessa ja tykkään koirasta ihan hirveästi. Kun kuulin Sarren odottavan pentuja olin innoissani, kuitenkin samalla harmissani etten kotia voi pentua ostaa vaikka kuinka mieli tekisi. Niinpä Sarre ja tulevat pentuset jäivät 'unholaan'.

Sarren tiineyttä tuli tietenki seurattua kasvattajan fb sivuilla sekä synnytyksen jälkeen ihastelin miljoonaan kertaan pentujen kuvia. Taas mielessäni harmittelin kun olin varma että kaikki pennut ovat menneet. Pentujen ollessa luovutusiässä oli kasvattaja julkaissut muutaman uroksen etsivän vielä kotia ja mie en enään malttanut olla laittamatta viestiä.



Muutaman viestin jälkeen olin jo varma että poropoika on ostossa joten viidakko rumpua soimaan sukulaisille joskos jollain olisi kiinnostusta pienelle pojalle kotia tarjota. Tämäkin koti löytyi muutaman hassun sattuman kautta mutta en voisi kyllä tyytyväisempi olla Leon kodista.




Pikku poropoika tulee varmasti ihastuttamaan täällä kuvien ja kuulumisien kera aina välillä.




Kohta onkin jo elokuu ja Kiran juoksuaika lähenee. Jospa me viimein saataisiin ensimmäiset omat poropentuset. Toivossa on hyvä elää ja pessimisti ei pety, eikö ;) Astutuksista ja urosvalinnoista myöhemmin lisää, kun hetki lähenee.



 
Kuvat ottanut Krista Haataja. Ethän kopioi luvatta!
Ulkoasun tarjoaja Desinger blogs, muokkaukset Viivi 2017