Tytöt isolla kirkolla

torstai 15. joulukuuta 2016


Viimein koitti minun vuoden kohokohta. Vuoden ensimmäinen ja viimeinen viikonloppu pois kotoa. Mikä sen mukavampaa kun pakatat parhaat ystävät samaan autoon ihanien karvakasojen kanssa ja suunnata kohti Isoa Kirkko, Helsinkiä.

Matkaseurueeseen kuului tänä vuonna minun lappalaistytöt Shiro ja Hilppu sekä ystävien jämpti tyttö Isla ja pitkäkarvainen saksanseisoja Kira.


Harmi kun tiedän että Hilppua kuvaili joku kehässä, mutta kuvia en ole vielä onnistunut löytämään mistään. Ehkä ne joskus tulevat vastaan niin lisäillään sitten. Kaikki koirat osasi käyttäytyä ihan superisti niin autossa, hotellissa kuin messukeskuksessakin. Yhdenkään kanssa ei ollut mitään robleemia. Hilppu käytti hyväksi kaikki tuntemattomat ihmiset ja oli rapsutuksia vailla. Hyvinhän se jokaisen hurmasi ja rapsutteluja sateli joka suunnasta. Hassu koira.

Yksikään ei ressannut isosti vilinää ja vilskettä. Hilpun turkissa oli lievää pientä hilseilyä havaittavissa lauauantai aamuna kehää odotellessa, mutta muuten ei ollut mitään. Kaikki meni tosi hyvin. Lähinnä taisi iteä jännittää Hilpun kanssa esiintyminen niin ettei muistanu hengittää.


Molemmat tytöt sai oikein kivat arvostelut. Listaan tähän ensin Hilpun;

10.12.2016 Messukeskus
" 6kk, hyvät mittasuhteet. Kokoon sopiva raajaluusto. Riittävä eturinta. Hyvä rintakehän syvyys ja pituus. Oikeat pään mittasuhteet, vielä hieman kevyt piirteinen kuono. Hyvät korvat. Riittävästi kulmautunut edestä, niukasti takaa. Hyvä hännän kiinnitys. Liikkuu hyvin sivusta, vielä hieman ahtaasti takaa ja löysästi edestä. Hyvä turkki. Miellyttävä luonne. "
Pen 3 - Mari Pajaskoski

11.12.2016 Messukeskus
" Melko hyvän tyyppinen. Selvän sukupuolileiman omaava narttu, jolla oikea purenta. Suurehkot korvat. Hyvä kaula, pitkähkö lanneosa. Kokonaisuus vielä kovin kapea. Liikkuu takaa kinnerahtaasti. Etuliike vielä vallaton. "
Pen 2 -  Kirsti Louhi

Shiro messari, sunnuntai. Kuva Sanna Parviainen

Shiro esiintyi Lauran kanssa tosi hyvin. Lauantaina juokseminen ei olisi neitokaista voinut vähempää kiinnostaa mutta pönötys onnistui oikein kivasti. Sunnuntaina juokseminen oli oikein kaunista katsottavaa ja seisoskelukin onnistui hyvin. Shiro sai oikein itsensä näköiset arvostelut sekä sunnuntain tuomari tykkäsi kovasti ja kehui vielä kehän jälkeen kuinka se ajan kanssa on todella kaunis koira.

10.12.2016 Messukeskus
" Sopivan kokoinen, oikeat mittasuhteet. Hieman kevyt luusto. Oikea linjainen kapea pää. Riittävä stoppi. Hieman pitkät korvat. Riittävästi kulmautunut. Pysty lantio. Vielä erittäin lyhyt ja pehmeä peitinkarva. Ok häntä. Liikkuu sivulta takaraajat alla, edestä kapeasti. Tarvitsee treeniä enemmän. Ystävällinen luonne. Hieman kapea runko. "
Jun - T - Tapio Kakko

11.12.2016 Messukeskus
" 10kk, vielä kovin kesken kehityksen. Lupaava rintakehä, joka voisi olla pidempi. Kaunis ilmeinen pää, mutta vielä kovin kapealinjainen ja kuonoinen. Hyvä purenta. Hyvä niska ja häntä. Sopivasti luustoa. Litteät käpälät. Liikkuu iloisesti, mutta vielä löysästi. Tarvitsee aikaa kehittyäkseen. Mukava luonne. "
Jun - H - Saija Juutilainen

Shiro erkkarissa lokakuussa. Kuva Sanna Parviainen

Jokunen kuva tähän vielä Hilputtajasta kun tuli kuvailtua tässä pari viikkoa aikaa lenkillä. 







P.S. Kaihtin astutus suunnitelmat etenevät. Sunnuntaina mennään vanhemman herran kanssa silmätarkkiin. Pitäkää peukkuja että silmät olisivat vielä terveet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Kuvat ottanut Krista Haataja. Ethän kopioi luvatta!
Ulkoasun tarjoaja Desinger blogs, muokkaukset Viivi 2017