Ei riemulla rajaa

Kun on päästänsä vajaa

Ilmat on lauhtuneet kivasti, yöllä on ollut vielä pakkasta reilun kympin verran mutta päivisen se on pudonnut ihan muutamaan asteen pakkaselle. Kätkä on vielä kylästely reissulla. Ukko on harrastanut yksinään lenkillä mennessä ja kotia tullessa potkurin vetoa mutta lenkkien puolessa välissä jätkä on päässyt myös irti juoksemaan. Nyt irrottelu kaverina on ollut Lihkku.

Lihkku on ollut ihan sen vuoksi "varmisteluna" ainoastaan Ukon kanssa irti kun sillä on aina takuu varmasti korvat päässä ja vaikka toinen lähtisi pinkomaan miljoonaa toiseen suuntaan Lihkku pysähtyy kommennuksesta ja tulee takaisin. Miehta on niin "pentu" vielä että se vaan menee toisen mukana eikä välttämättä 'kuule' huutoja.

Ukon kanssa irtiolot sujuu koko ajan vain paremmin ja se tulee helpommin luokse pyydettäessä kuin aiemmin. Joku kuukausi sitte sai vielä pää punasena huutaa äijää takasin kun sen irti löysäsi. Nyt tarvii harvemmin karehtua ja se tulee itsekseenkin jo välillä kattelemaan minne mamma jäi kuppaamaan. Onhan se muuttunu kovasti meillä olon aikana.

Tulevana lauantaina on ne näyttelyt. Meän pitäs ehkä vähän keskittyä siihen nly reeniinkin eikä vain päästellä päättöminä pitkin hankia. Jotenkin se päästeleminen vain on paljon kivempaa kuin reenaaminen. Ens kuussa alkaa paimennuksetkin, en millään malttaisi odottaa. Miehtahan on jo "kokenut konkari" poroilla ja sen kanssa lähdetään hakemaan lisää oppia. Ukko lähtee nyt myös mukaan poroille. Ekaa kertaa meillä. Jännä nähdä kuinka sille käy, hirttääkö vanha opittu jahtaus taito kiinni vai saadaanko sille asenne kohilleen tänä keväänä poroille. Tosin, eihän se niitä lampaitakaan kesällä syönyt joten sen suhteen voitais olla ihan hyvillä mielin liikenteessä.